Mainospalkki
Vihreää valoa viharikoslaille Array Tulosta Array
Yhdysvaltain edustajainhuone on hyväksynyt ylivoimaisella enemmistöllä viharikoksia koskevan lain täydentämisen niin, että se koskee myös seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuoli-identiteetin perusteella tehtäviä rikoksia. Seuraavaksi laki menee senaattiin, jossa vähemmistönä olevien republikaanien on mahdollista jarruttaa lain käsittelyä.

Laki on yleisessä keskustelussa saanut nimensä Matthew Stepardin mukaan. Homoja vihanneet miehet murhasivat Wyomingissa vuonna 1998 21-vuotiaan Stepardin raa’alla tavalla. Oikeusistuin katsoi päätöksessään, ettei Stepardin homous ollut teon motiivina.

Presidentti Barak Obama on kiirehtinyt lainmuutosta. Kongressi on viime vuosina hyväksynyt sen toistuvasti, mutta George W. Bush on kaatanut sen veto-oikeudellaan.