Mainospalkki
Israel kampanjoi homoilla Irania vastaan Array Tulosta Array

Israelin ulkoministeriö on käynnistänyt kansainvälisen, Eurooppaan painottuvan pr-kampanjan, jolla se pyrkii perustelemaan kovia otteita Irania kohtaan. Kampanjassa korostetaan Iranin syyllistymistä ihmisoikeusloukkauksiin ja viitataan esimerkkinä mullahien homoihin ja lesboihin kohdistamaan vainoon.

Israelilainen päivälehti Haaretz kirjoittaa lähteisiinsä viitaten, että ihmisoikeusloukkauksia painottamalla pyritään vaikuttamaan niihin ihmisiin, jotka eivät pidä Iranin ydinaseuhkaa todellisena. Eri maiden homoaktivistit on tarkoitus saada tukemaan kampanjaa muistuttamalla, että Iranissa homojen ja lesbojen uhkana on kuolemanrangaistus ja että Israel on alueella ainut maa, jossa homot ja lesbot voivat elää vapaasti.

Kampanjan budjetti on 1,5 miljoonaa euroa.