| Avioon jo viidessä osavaltiossa | Array Tulosta Array |
|
Sateenkaariavioliitto etenee vauhdilla Yhdysvalloissa. Keväisen kuukauden sisällä neljä osavaltiota päätti asiasta. Niistä kolmessa, Iowassa, Vermontissa ja Mainessa, päätös on lopullinen.
New Hampshire sen sijaan odottaa kuvernööri John Lynchin allekirjoitusta. Hän ei itse kannata lakia, mutta on luvannut allekirjoittaa sen myöhemmässä vaiheessa lain tultua tarkastetuksi. Massachusetts ja Connecticut ovat aiemmin laillistaneet sateenkaariavioliitot. Kalifornian korkein on päättänyt pitää voimassa kansanäänestyksen tuloksen, joka kaatoi parlamentin hyväksymän lain. Jo solmitut 18.000 avioliittoa pysyvät voimassa. Tuhannet ovat osoittaneet mieltä korkeimman oikeuden päätöstä vastaan. New Yorkin osavaltion edustajainhuone hyväksyi sateenkaariavioliiton toukokuun puolivälissä, mutta senaatissa enemmistö on hiuskarvan varassa. Demokraattinen kuvernööri David Paterson ajaa lakia voimakkaasti. Amerikkalaiset suhtautuvat yhä myönteisemmin sateenkaariparien viralliseen tunnustamiseen. Tuoreen mielipidetutkimuksen mukaan 42 prosenttia hyväksyy avioliiton, maaliskuussa 33 prosenttia, ja 25 prosenttia parisuhdelain. Kielteisesti suhtautuu 28 prosenttia amerikkalaisista. |