Sanotaan, että jos Kalifornia on mielentila, niin San Francisco on euforia.
Olimme matkalla ympäri läntisiä Yhdysvaltoja ja saavuimme aavikoiden kuumuuden ja Sierra Nevadan viileyden jälkeen tähän pieneen euforiaan. Ensimmäinen kohtaaminen paikalliseen yöelämään tuli hyvinkin pian moottoritieltä poistumisen jälkeen, kun ajoimme The Stud -baarin ohi. Olimme siis mitä ilmeisimmin nousseet oikeassa liittymässä valtatieltä. Sydän keveni.
San Francisco, tuttavallisemmin San Fran (ei siis Frisco), ei ole kovinkaan suuri kaupunki suurkaupunkien joukossa, mutta se enemmän kuin korvaa kokonsa persoonallisuudellaan. Sen taideyhteisöistä, kuhisevasta keskustasta ja maan tapahtumarikkaimmista yökerhoista löytyy jokaiselle jotain.
Kaupungin rehevä ilme on lähtöisin sen meidän mittapuumme mukaan lyhyestä mutta sitäkin värikkäämmästä historiasta. Se näkyy tätä nykyä paremminkin katukulttuurissa kuin museoissa tai gallerioissa. Kuten kaikki muutkin kameleontit, San Francisco muuttuu ajan myötä, mutta onneksi jotkut asiat pysyvät samoina: Bay area on sumuinen ja mäet jyrkkiä"ja turistit ainoita, jotka käyttävät shortseja.
Ajamalla kaupungin kuuluisilla ratikoilla näet kaupunkia ja koet mäet. Kannattaa käydä Fisherman's wharfissa ja Marinassa; mainioita turistirikkaita paikkoja. Fisherman's wharfista lähtee veneitä myös Alcatraziin. Kun kerran San Franciscossa ollaan, myös majesteettinen Golden Gate Bridge kannattaa katsastaa. Se on yllättävän oranssi. Nälän yllättäessä Chinatown auttaa asiassa. San Franin Chinatown on itse asiassa suurin kiinalainen yhteisö Aasian ulkopuolella, ja jo senkin takia käymisen arvoinen. Mikäli pilvenpiirtäjät viehättävät, Financial District on sinun kohteesi.
Kaupunkia näkee paremmin kun kävelee tai vuokraa pyörän. Niitä vuokrataan ympäri kaupunkia. Jos aikaa on, pyörällä voi suhauttaa vaikkapa kaupungin pohjoispuolella olevaan punapuumetsikköön Muir Woodsiin. Puiden viileä vihreys on tervetullutta kaupungin hälinän jälkeen ja mieli pääsee lepäämään edes hetkeksi.
Kun lähdet kävelemään, suosittelen suuntaamaan vanhalle puutaloalueelle tai Haight-Ashbury -alueelle, jos rento elämäntapa houkuttaa. Haight Streetiltä löytyy myös mitä mainioin levykauppa Amoeba records, jonka erikoisuutena on kierrätys. Toisin sanoen voit löytää lempilevysi tai elokuvasi käytettynä ja siten erittäin edullisesti. Seikkailunhaluisten kannattaa tehdä kävelyretki Tenderloinin alueelle. Siellä voit seurata tosielämän PoliisiTV:tä kääntelemällä päätä oikealta vasemmalle.
Yhdysvaltojen homokulttuurin mekka, Castro District on ehdoton ykkönen.
Hlbt-kulttuurista on tullut selkeä osa San Franciscon identiteettiä. Vaikka onkin hankala löytää katua jossa sateenkaarilippu ei liehuisi, on Castro silti homokulttuurin keskus. Suurin osa kaupungin homo- ja lesboyhteisöstä asuu ja työskentelee täällä. Ehkä mielenkiintoisin osa aluetta rajoittuu 17. ja 20. katujen väliin ja sisältää näin Collingwood, Castro, Diamond, Eureka ja Hartford -kadut.
Mitä tehdä alueella:
Shoppaile, syö ja juo. Alue kuhisee pieniä kauppoja, kirpputoreja, baareja ja ravintoloita joista voit kokea asioita joita muualla ei ole. Käy katsastamassa Castro Theater, jonka paikalliset pelastivat ja muuttivat suosituksi showpaikaksi. Taide tulee suoraan kohti. Jos tuntuu siltä että oma-aloitteisuus ei enää riitä, niin Trevor Haileyn kävelyretket ovat sinua varten. Tämä neljän tunnin kiertokävely valottaa sekä Castron että koko kaupungin historiaa varsin mukaansatempaavalla tavalla. Trevorin kävelyretket ovat muutakin kuin vain kaupunkihistorian tunti, hän pikemminkin valottaa koko homokulttuurin syntyhistoriaa.
Hotelleja
Moni sanfranciscolainen hotellinpitäjä varmasti yllättyisi, jos yhdessä matkustava nais- tai miespari pyytäisi erillisiä huoneita. Silti kaupungista löytyy selvästi homoystävällisiä hotelleja, joista suurin osa löytyy aivan keskustasta.
Hotel Triton, 342 Grant Avenue
The Clift, 495 Geary St.
Maxwell Hotel, 386 Geary St.
Hotel Monaco, 501 Geary St.
The Phoenix Hotel, 601 Eddy St.
Käymisen arvoisia paikkoja:
Castro District ja Castro Theater
Homomekka ja siellä sijaitseva kulttuuriteatteri.
Polk Gulch
Castroa vähemmän siistitty versio kaupungin homoelämästä.
Dolores Park
Joka sunnuntaiaamu lihaksikkaat auringonpalvojat kerääntyvät puiston lounaiskulmaan. Puistoa ympäröivä alue on myös tunnettu tiheästä lesbokonsentraatiosta
Baker Beach
Homokansan nudistiparatiisi
National AIDS Memorial Grove
Osa Golden Gate Parkia joka on omistettu mietiskelylle, muistamiselle, suremiselle ja toivolle.
Charles Holmes LGBT Center
Juuri rakennettu värikäs hlbt-keskus, joka tarjoaa apua ja toimintaa kaiken ikäisille.
Ravintoloita:
Asia SF, 201 Ninth Street
Pan-Aasialaista ruokaa ihanien neitosten tarjoilemana. Neidot paljastuvat tarkemmassa tarkastelussa reippaiksi miehenaluiksi.
Mecca, 2029 Market St.
Näe ja tule nähdyksi -ravintola, jossa nautit sujuvasti coctaileja ja kalifornialaista ruokaa.
Home, 2100 Market St.
Tarjoaa hyvää perinteistä amerikkalaista ruokaa sekä pastoja. Äänekäs ilmapiiri.
Asia de Cuba, 495 Geary St.
Ruoka ei välttämättä ole aivan yhtä hyvää kuin muissa saman hintaluokan ravintoloissa, mutta annokset ovat hillittömiä ja täten käymisen arvoinen.
Tin Pan, 2251 Market St.
Hyvää aasialaista ruokaa ja palvelua.
Baareja:
San Francisco on täynnä baareja joten tässä vain muutama. Huomioitavana seikkana se, että baarit sulkevat suomalaisesta tyylistä poiketen jo 02.00.
Bar on Castro, 456 Castro St.
Tanssiklubi jossa tanssiminen saattaa olla haasteellista väenpaljouden takia.
The Cafe, 2367 Market St.
Tästä ei baari enää castrommaksi muutu.
Endup, Sixth St. & Harrison
Legendaarinen baari, joka järjestää tanssimaratoneja ja sunnuntai-iltapäivän homotansseja.
The Stud, 399 Ninth St.
Joka ilta uutta porukkaa. Syötävän söpöjä poikia ja upeita naisia. Kaikille jotain.
Twin Peaks, 401 Castro St.
Vanhempia miehiä, nuorempia miehiä. Homobaarien kulmakivi.
The Lexington Club, 3464 19th St.
San Franciscon ainoa täysin naisille suunnattu baari, joka houkuttelee tuvan täyteen seitsemänä iltana viikossa.
Maija Huttunen
kuva: San Fransiscon matkailutoimisto
|